top of page
IHMISET

Ihmisten luonnissa voit ottaa vapaat kädet käyttöön. Hahmosi voi olla mistä päin maailmaa tahansa, millä taustoilla tahansa. Hahmosi voi olla myös tietoinen aikamatkailusta - tai ollut jopa reissun päällä itse. Pelaaja itse päättäköön.

 

Pelaajan on myös mahdollista luoda puoli-ihminenkin, eli ihmisen ja jonkin muun lajin sekoitus. Tässä kohtaa tosin kannattaa kuitenkin miettiä taustat tarkkaan eli pohjatyö kannattaa tehdä hyvin, jotta hahmoon saisi tarpeeksi uskottavuutta ja syvyyttä. Miksi hahmosi esimerkiksi olisi jatkanut sukuaan ulkoavaruudesta tulevan muukalaisen kanssa ja kuinka nuo ylipäätään edes kohtasivat?

 

Pelin maailmankuvassa ihmiset voivat asua joko kotiplaneetallaan Maassa tai vaihtoehtoisesti hahmo on voinut siirtyä avaruuteen. Varsinaisesti muiden olioiden planeetalla ei suuria ihmiskuntia asu, mutta ihmiset ovat vallanneet myös oman osuutensa maailmankaikkaudesta. Jokainenhan varmasti muistaa hetken kun ihminen astui ensimmäistä kertaa Kuuhun ja monet muut Apollo-lennot? Näiden lisäksi ihmiset ovat myös pystyttäneet omia tukikenttiään avaruuteen omilla pienimuotoisilla tutkimusjoukoillaan.

 

 



 

Biologiset ominaisuudet ovat meille kaikille varmasti tuttuja juttuja, joten niitä en suuremmin lähde tässä käsittelemään - jokainenhan meistä varmasti tietää, miltä tuntuu olla ihminen. Tässä pelissä synnynäisiä psyykkisiä kykyjä (Kuten selittämätöntä telepatiaa tai muuta henkistä herkkyyttä) voi kuitenkin olla tietyllä osaa ihmisistä, mutta nämä ominaisuudet ovat harvinaisia. On siis täysin sallittua luoda peliin mukaan ihminen, jolta esimerkiksi telepatia luonnistuu - tavalla tai toisella -, mutta kyvyn harvinaisuus tulee ottaa huomioon. Siispä joka toinen ihmishahmo ei voi lukea toisten ajatuksia tai nähdä vastapuolen menneisyyttä.


Pääsääntöisesti jokainen kuitenkin luo oman mieleisensä ihmisen. Kuten yllä jo todettiin, rajoituksia ihmishahmojen suhteen ei vain yksinkertaisesti ole.

 

Ihmishahmo voi olla joko täysin itseluoma, normaalia arkea elävä kansalainen tai jo avaruudessa matkaatekevä, tottunut konkari. Päästä siis luovuutesi valloilleen, sillä mahdollisuuksia on ja paljon!

Merkittäviä tapahtumia ihmiskunnan tulevaisuudessa:
- Vuonna 2049 Kuu oli edelleen yksi merkittävimmistä inspiraation lähteistä ihmisille lähteä valloittamaan avaruutta
- Vuonna 2058 ihmiset aloittivat interplanetaarisia kolonisaatioita.
- Vuoteen 2100 mennessä ihmiset olivat asuttaneet muutaman lähitähdistön
- 22. vuosisadalla ihmiset olivat valmiita aikamatkustukseen
- 26. vuosisadalla ihmisten geeniteknologia oli kykeneväistä eliminoimaan viisaudenhampaat
-  42. vuosisadalla tähtien välinen matkailu oli tavallista ihmisille
- 51. vuosisadalla ihmiset suunnittelivat itsekehiteltyjä feromoneja
- Vuoteen 5000000000 mennessä evoluutio johti ihmisten ja maan ulkopuolisten olentojen risteytymiseen. Maailmankaikkeudessa eli enää vain yksi puhdas ihminen Cassandra O'Brien.Δ17.
- kehitys kuitenkin jatkui vuoteen 100.000.000.000.000. Tässä vaiheessa ihmiset evoluutio oli jo pitkällä eikä puhtaita ihmisiä enää ollut. Eräät tahot väittävät Futureking-nimisen humanoidisiviilisaation olleen tulevaisuuden ihmisiä, mutta varmuutta asiaan ei ole. 

 
bottom of page